23.4.07

Kuulumisia tapaamisista

Edunvalvontasektori on jälleen osallistunut useampiin tapaamisiin. Niistä ensimmäinen oli SYL:n sopo-tapaaminen 16.-17.4, jonka ensimmäisenä päivänä osallistuimme opiskelijoiden tukikeskus Nyytin valtakunnallistamisen päätösseminaariin.

19.-20.4 osallistuimme isommalla porukalla periferiaylioppilaskuntien tapaamiseen Jyväskylässä.

Viimeinen tapaamisista oli SYL:n kopo-kv -tapaaminen 23.-24.4, jonka teemana olivat erityisesti koulutusmäärät ja duaalimalli.

Sopo-puolella pääasiallinen teema oli se, että opintotuen osalta tavoitteet saavutettiin ja ylitettiin, ja nyt pitäisi miettiä mitkä ovat jatkossa sektorin suuret linjat. YTHS-maksujen korotuksesta käytiin keskustelua, ja SYL pahoitteli lausuntopyynnön epäinformatiivisuutta. Maksun korotusta ei voitu kohdentaa enempää käyntimaksuihin, koska se ei olisi pitkän tähtäimen ratkaisuna toimiva. Keskustelua käytiin myös maksun korotuksen ja halutun terveydenhuollon tason suhteesta, eli siitä, pitäisikö maksua korottaa joskus enemmän kuin kustannusten nousu vaatisi, jotta terveydenhuollon taso paranisi.

Kopo-puolella puhuttivat "korkeakoulukentän rakenteellisen uudistamisen" ongelmat, eli suomeksi suuri yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pudotuspeli ikäluokkien pienentyessä - kaikkine lieveilmiöineen. Aloituspaikkamääristä ja duaalimallista käytiin laajaa keskustelua. Aloituspaikkoja sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulutasolta pitää karsia rajusti, mutta millä perusteilla ja kenen toimesta? Duaalimallin suhteen keskusteltiin siitä, mihin mallin murentuminen johtaa, ja toisaalta, millaisen mallin haluaisimme nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti