28.3.07

Opintoasiain valiokunnan kokouksesta

Kokouksen aluksi keskusteltiin kesätenttitilanteesta. Toinen kesätenttipäivä näyttää nyt tulevan kesän osalta menetetylle. Kesätenttikyselyyn on tullut hyvin vastauksia, n. 400kpl.

Kurssitarjonnasta todettiin vain, että suomen kielen laitos on opiskelijapalautteen pohjalta vähentämässä kirjatenteillä suoritettavia kursseja.

Keskusteltiin opintojen suunnittelusta ja todettiin, että HOPS on osalle opiskelijoista vielä käsitteenä outo. Pohdittiin sitä, mikä HOPSin tarkoitus yleensä on. Onko se pelkkä aikataulutettu kurssilista, vai pitäisikö sen olla syvällisempi ura- ja opintosuunnittelun väline - ja kuinka se toimisi käytännössä? Periaatteessa koettaisiin hyväksi, että HOPSia seurattaisiin opintojen edistyessä. Ensimmäisen vuoden opiskelija tuskin osaa listata perustellusti viimeisen vuoden syventäviä opintoja, ja pidemmän kantaman suunnittelua haittaa myös epätietoisuus tulevien vuosien opinto-ohjelmista, kielikursseille pääsystä tms.

Todettiin, että teknillisellä tiedekunnalla on hyvät excel-HOPS -pohjat kurssilistojen ja aikataulujen tekoon. Samanlaisia ei ole kaikilla tiedekunnilla, vaikka niistä olisi selkeästi hyötyä.

Sivuainemessujen ajankohdasta todettiin, että myös syksy käy hyvin. Yleisoppaasta todettiin, että se on itseopiskelumateriaaliksi liian raskas, ja pohdittiin sen tarkoitusta. Se miellettiin enemmän hakuteokseksi, ja sellaisena huonosti toimivaksi. Todettiin, että se pitäisi jakaa tuutoreille.

Tuutoroinnista keskusteltiin yleisesti, ja todettiin sen toimivan Vaasan yliopistossa kohtalaisen hyvin.

Tutin järjestämistä matemaatiikan kurssien opintopiireistä oli keskustelua, Tutin edustajien mukaan toimivat hyvin, vaikka lopullisia tuloksia tenteistä odotellaan vielä.

21.3.07

Opintoasiain valiokunnassa keskustellaan opintojen ohjauksesta

Ensi keskiviikkona opintoasiain valiokunnassa käsitellään seuraavia asioita:

1) Edellisten kokousten asioiden (kurssitarjonta ja tentit) eteneminen

2) HOPS, opintosuunnittelu ja opintojen ohjaus

3) Sivuainemessut

4) Vaasan yliopiston yleisopas: opasta ollaan päivittämässä joten nykyisestä kaivataan opiskelijoiden kommentteja.

5) META: muita ainejärjestöjen ja VYYn ajankohtaisia opintoasioita.

Tervetuloa keskustelemaan Akvaarioon keskiviikkona 28.3. klo 16!

Tenteistä

Viimeksi opintoasiain valiokunnassa keskusteltiin tenteistä. Tenttiakvaarion toimintaperiaatteisiin tutustumisen jälkeen ryhdyttiin pohtimaan, millaisiin tilanteisiin tenttiakvaario sopisi. Erityisesti kirjatenttien suorittamisesta tenttiakvaariojärjestelmä tekisi joustavampaa - tenttimään voisi mennä silloin, kun on saanut tenttikirjat käsiinsä ja ehtinyt perehtyä niihin. Etenkin syventävien opintojen tenttejä olisi hyvä saada tenttiakvaarioon. Peruskurssien massatenteissä rajoitteena olisi todennäköisesti tenttiakvaarion kapasiteetti, vaikka toisaalta järjestelmän avulla monivalintatyyppisten kysymysten tarkastamista voisi ehkä automatisoida. Myös yleisiä tenttipäiviä pidettiin ihan hyvänä keinona tasata tenttikirjakysynnän kasautumista samoille päiville.

Kesätenttitarpeita päätettiiin ryhtyä kartoittamaan kyselyn avulla. Sittemmin on tullut ilmi, että yliopisto on edellisen kesän heikkoon kesätenttiosallistumiseen vedoten päättänyt järjestää ensi kesänä vain yhden kesätenttipäivän. Todennäköisesti kesätenttien suorittamisaktiivisuuteen vaikuttaa kuitenkin ratkaisevasti juuri tenttitarjonta - jollei se vastaa opiskelijoiden tarpeita, ei tarvitse kummastella, miksi niin harvat viitsivät edes saapua paikalle.

20.3.07

KoSo -valiokunnan kokouksesta

Koulutus- ja sosiaalipoliittisen valiokunnan tärkein aihe oli tällä kertaa YTHS:n maksut ja niiden nostopaineet. Valiokunta keräsi tällä kertaa niin heikon osanoton, ettei kunnon keskustelua voitu asiasta käydä, mutta myös ainoana paikalle ilmaantunut Warrantin edustaja oli sitä mieltä, että käyntimaksujen korotuksessa tulisi tällä kertaa painottaa käyntimaksua.

Maksujen korotuksesta oltiin yleisesti sitä mieltä, että loppujen lopuksi opiskelijalle ei ole kovin suurta merkitystä euron tai parin korotuksella missään maksuissa, mutta ajatuksen tasolla asia on vaikea. Koko korotuksen ideologia on opiskelijan kannalta kyseenalainen. Korotuksen tarve johtuu pääosin palkkakustannusten noususta. Valtion tulot kasvavat palkkakehityksen tahdissa, opiskelijoiden eivät. Tosiasiassa valtion maksuosuuden tulisi tällaisessa tapauksessa kasvaa.

Yleisesti koko YTHS:n toiminta perustuu siihen, että se tarjoaa opiskelijoille joko edullisempaa tai parempaa hoitoa kuin julkinen terveydenhuolto - mielellään molempia. Jos joskus päädytään tilanteeseen, ettei se siihen enää pysty, on sen aika ohi.

15.3.07

Kurssitarjonnasta

Aikaisemman kirjoitukseni kommenteissa lupasin kertoa hieman tarkemmin, mitä opintoasiain valiokunnassa on keskusteltu kurssitarjonnasta. Ylioppilaskunnan ajama yleislinja on se, että kaikki pakolliset kurssit tulisi järjestää vähintään kerran lukuvuodessa. Valinnaisia kursseja voidaan sitten järjestää kysynnän mukaan hieman harvemminkin, esimerkiksi joka toinen vuosi. Eniten ongelmia tässä suhteessa vaikuttaisi valiokunnassa käytyjen keskustelujen perusteella olevan kauppatieteellisessä tiedekunnassa.

Lisäksi valiokunnassa oltiin huolestuneita siitä, miten laajasti kursseja on korvattu pelkillä kirjatenteillä. Esimerkiksi hallintotieteilijöille suunnattu johtamisen sivuainekokonaisuus koostuu kolmesta kirjatentistä eikä luento-opetusta ole lainkaan. Kaikille kirjatentteihin itsekseen lukeminen ei kuitenkaan ole tehokkain tapa oppia - etenkään täysin uutta asiaa.

Hallintotieteellisessä tiedekunnassa ongelmana on myös se, että ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoiden kurssitarjonta loppuu jo maaliskuussa eikä loppukevääksi löydy kursseja lukujärjestykseen. Kurssien keskittyminen liiaksi syksyyn ja alkukevääseen aiheuttaa ongelmia opiskelijan ajankäytössä.

Teknillisen tiedekunnan nykytilannetta pidettiin kohtuullisen hyvänä, mutta jonkin verran huolta aiheuttaa tietotekniikan laitoksen virkojen vähenemisen vaikutukset kurssitarjontaan. Laitos on ilmeisesti lähtenyt karsimaan lähinnä valinnaisuutta, joten pakollisten kurssien suorittamisen ei pitäisi juuri vaikeutua. Multimediäjärjestelmien ja teknisen viestinnän koulutusohjelman opiskelijoiden ongelmaa soveltuvien syventävien tietotekniikan kurssien tarjonnasta tilanne kuitenkin vaikeuttanee edelleen.

Humanistisessa tiedekunnassa ongelmia on aiheutunut erään opettajan pitkästä sairaslomasta, jolloin useita kursseja on jouduttu siirtämään pidettäväksi kuukausia aikataulutettua myöhemmin. Lisäksi Övertäjät pitivät työllistymisen kannalta tärkeänä aineenopettajakoulutuksen saamista Vaasan yliopistoon. Viestintätieteissä ongelmia aiheuttaa kurssitarjonnassa se, että mediatutkimuksen professorin osa-aikaeläkkeestä johtuen joudutaan turvautumaan paljon tuntiopettajiin. Lisäksi joillakin osallistumäärältään rajoitetuilla kursseilla on vaikeaa päästä kurssille.

Kielipalvelujen tilanteesta päätimme keskustella myöhemmin erikseen ja kutsua silloin mukaan myös kielipalvelujen johtokunnan opiskelijaedustajat ja kielipalvelujen henkilökuntaa.

Yliopiston hallituksesta

Yliopiston hallituksen kokouksessa 9.3. käsiteltiin esitystä yliopiston hallituksen kokoonpanon muuttamisesta. Esitys oli tuotu ensimmäisen kerran kokoukseen jo joulukuussa, mutta se jätettiin pöydälle puutteellisen valmistelun takia. Esityksessä vararehtoreiden äänivalta kokouksissa haluttiin poistaa, ja vähentää opiskelijoiden sekä henkilökunnan edustajien määrää hallituksessa puoleen. Perusteluna muutokselle oli pääasiassa se, että nykyinen 17 hengen hallitus on liian suuri tehokkaaseen päätöksentekoon.

Yliopiston hallitus on yliopistolaissa määritelty, yliopiston ylin päätöksentekijä. Sen tehtäviin kuuluu mm. määrärahojen jakamisen suuntaviivoista päättäminen, laitosten ja oppiaineiden perustamisesta ja lakkauttamisesta, professorinvirkojen perustamisesta ja täyttämisestä sekä lukuisista muista tärkeimmistä yliopistossa tehtävistä päätöksistä. Tarkemmin tehtävät on määritelty yliopiston hallintosäännössä. Hallituksen puheenjohtajana toimii rehtori, jonka lisäksi hallitukseen kuuluvat molemmat vararehtorit, 4 professorien edustajaa (Vaasan yliopiston käytännön mukaan tiedekuntien dekaanit), 4 muun henkilökunnan edustajaa, 4 opiskelijoiden edustajaa ja 2 yliopistoyhteisön ulkopuolelta valittua edustajaa.

Uudistus liittyy laajempaan kehykseen, opetusministeriön pyrkimykseen uudistaa yliopistojen hallinto- ja rahoitusmalleja. Tätä uudistusta varten selvitysmiehet Rantanen ja Jääskinen muodostivat loppuraportin, jossa yliopistoille on kaavailtu laajempaa taloudellista itsenäisyyttä ja uudenlaista johtamismallia. Selvitysmiehistä Jääskinen ehdotti hallintomallia, jossa yliopiston strateginen ja akateeminen päätöksenteko on eriytetty. Strategisesta päätöksenteosta yliopistossa vastaisi johtokunta, jonka enemmistö koostuisi yliopiston ulkopuolisista jäsenistä, ja joka näin olisi erillään yliopiston sisäisistä eturistiriidoista. Akateemista päätöksentekoa varten yliopistoissa olisi konsistori, joka koostuisi nykyisen hallituksen tapaan yliopistoyhteisön toimijoista.

Sekä yliopiston hallitus että ylioppilaskunta ottivat raportin hyvin positiivisesti vastaan, ja näkivät hallinnon eriyttämisen positiivisena mahdollisuutena. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan löytänyt tietään esitykseen hallituksen uudesta kokoonpanosta. Esitys kosketti vain hallinnon yhtä tasoa, eikä strategisen päätöksenteon viennistä yliopiston sisäisen vallanjaon ulottumattomiin ollut tietoakaan. Pikemminkin uudistuksella pyrittiin vahvistamaan tiedekuntien edustuksellista asemaa hallinnossa opiskelijoiden ja työntekijöiden kustannuksella.

Hallituksen opiskelijajäsenet ja työntekijöiden edustajat onnistuivat kaatamaan esityksen äänivaltansa pienentämisestä, osittain sen avulla, että kaikki professorien edustajat eivät olleet äänestyksessä paikalla. Tarkoituksena ei opiskelijoiden osalta niinkään varmistaa edustuksellisuuden säilyttämistä hallituksessa, vaan estää näennäinen uudistus, jolla voitaisiin myöhemmin vesittää pyrkimys hallinnon laajempaan uudelleenajatteluun.

14.3.07

Koulutus- ja sosiaalipoliittisessa valiokunnassa keskustellaan YTHS:n maksuista

Ensi tiistaina 20.3.2007 klo 18 -> Koulutus- ja sosiaalipoliittisessa valiokunnassa keskustellaan YTHS:n maksuista.

YTHS:n rahoitus koostuu seuraavasti;
Kela
64,7%
Opiskelijat
18,3 %
Yliopistokaupungit
11,7 %
Opetusministeriö
4,5 %
Muut tulot
0,8 %







Opiskelijoiden rahoitusosuus koostuu terveydenhoitomaksusta ja käyntimaksuista. Terveydenhoitomaksu on ollut vuodesta 2005 lähtien 35,00 euroa. Hammashuollon käyntimaksuja korotettiin viimeksi vuonna 2003 ja muita hieman sitä ennen vuoden 2002 alussa, kun siirryttiin euroihin. Opiskelijoiden kokonaisrahoituksesta tällä hetkellä noin 25 % koostuu käyntimaksuista ja 75 % terveydenhoitomaksuista.


Paineita opiskelijoiden maksamien terveydenhuoltomaksujen ja käyntimaksujen osalta on, jotta muiden rahoittajien osuutta kuluista saataisiin niin ikään korotettua. VYY:n tulee muodostaa kantansa erilaisista korotusvaihtoehdoista.

Aiheesta saatte lisätietoa osoitteista www.syl.fi ja www.yths.fi sekä valiokunnan kokouksessa.

Tervetuloa keskustelemaan,

Reetta

9.3.07

Opintoasiain valiokunnassa keskustellaan tenteistä

Ensi tiistaina opintoasiain valiokunnassa valiokunnassa käsitellään seuraavia asioita:

1) Kurssitarjonta: Miten edellisessä valiokunnan kokouksessa käsitellyt asiat ovat edenneet?

2) Tenttiakvaario-projektin valmistelu: Tutustutaan siihen, miten tenttiakvaario-systeemi muualla toimii, ja keskustellaan siitä, mitä hyötyjä siitä mahdollisesti olisi sekä millä laitoksilla sitä kannattaisi täällä aluksi pyrkiä kokeilemaan.

3) Kesätentit: Miten kerätään ja välitetään eteenpäin tietoa opiskelijoiden kesätenttitarpeista? Olisiko kolmaskin kesätenttipäivä tarpeen?

4) Yleiset tenttipäivät: Keskustellaan yleisten tenttipäivien tarpeesta sekä siitä, milloin ja miten usein niitä olisi hyvä olla.

5) META: muita ainejärjestöjen ja VYYn ajankohtaisia opintoasioita.

Tervetuloa keskustelemaan Akvaarioon tiistaina 13.3. klo 18! Jollet pääse paikalle, mutta haluat tuoda oman kantasi tenttiasioihin esille, voit käyttää blogin kommentointimahdollisuutta hyväksesi tai lähettää minulle mailia osoitteeseen vyy-opinto@uwasa.fi.

8.3.07

Edunvalvontablogi

Edunvalvontablogin tarkoitus on toisaalta tiedottaa siitä, mitä VYYn edunvalvontasektorilla tapahtuu, toisaalta tarjota jäsenistölle mahdollisuus kommentoida edunvalvontasektorin toimintaa sekä keskustella koulutus- ja sosiaalipoliittisista kysymyksistä ja opintoasioista. Tässä blogissa paljastetaan, mitä aiheita edunvalvontasektorin valiokunnissa tullaan käsittelemään sekä mitä siellä valiokunnassa sitten puhuttiin. Lisäksi valotamme asioiden taustoja ja tuomme esille mielipiteitämme opiskelijoita koskeviin asioihin koulutus- ja sosiaalipolitiikassa sekä opintoasioissa.