Viimeksi opintoasiain valiokunnassa keskusteltiin tenteistä. Tenttiakvaarion toimintaperiaatteisiin tutustumisen jälkeen ryhdyttiin pohtimaan, millaisiin tilanteisiin tenttiakvaario sopisi. Erityisesti kirjatenttien suorittamisesta tenttiakvaariojärjestelmä tekisi joustavampaa - tenttimään voisi mennä silloin, kun on saanut tenttikirjat käsiinsä ja ehtinyt perehtyä niihin. Etenkin syventävien opintojen tenttejä olisi hyvä saada tenttiakvaarioon. Peruskurssien massatenteissä rajoitteena olisi todennäköisesti tenttiakvaarion kapasiteetti, vaikka toisaalta järjestelmän avulla monivalintatyyppisten kysymysten tarkastamista voisi ehkä automatisoida. Myös yleisiä tenttipäiviä pidettiin ihan hyvänä keinona tasata tenttikirjakysynnän kasautumista samoille päiville.
Kesätenttitarpeita päätettiiin ryhtyä kartoittamaan kyselyn avulla. Sittemmin on tullut ilmi, että yliopisto on edellisen kesän heikkoon kesätenttiosallistumiseen vedoten päättänyt järjestää ensi kesänä vain yhden kesätenttipäivän. Todennäköisesti kesätenttien suorittamisaktiivisuuteen vaikuttaa kuitenkin ratkaisevasti juuri tenttitarjonta - jollei se vastaa opiskelijoiden tarpeita, ei tarvitse kummastella, miksi niin harvat viitsivät edes saapua paikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti