Opettajatuutorit opiskelijan avuksi

Ylioppilaskuntamme on alkanut selvittää, olisiko opettajatuutorointi mahdollista aloittaa meidän yliopistossamme. Alkusysäyksen tälle antoi ainejärjestö Warrantti, joka lähestyi meitä tämän asian tiimoilta. On erittäin ymmärrettävää, että isossa tiedekunnassa on vaikea saada kontaktia opetushenkilökuntaan. Pienessä tiedekunnassa lähestyminen voi olla huomattavasti helpompaa ja esimerkiksi ruotsin kielen laitoksella on käytössä jo oma opettaja-käytäntö. Kysymys kuuluukin onko koko yliopistossa tarvetta opettajatuutorointiin. Mielestäni on, koska olisi hyvä, että opettajatuutorointi toimisi aktiivisesti jokaisessa tiedekunnassa tasapuolisesti. Jokaisella opiskelijalla pitäisi olla mahdollisuus siihen. Lisäksi opettajatuutorointi olisi hyvä lisä todella toimiessaan, tukemaan opiskelijoiden opintojen etenemistä ja se voisi olla myös osa opiskelijoiden tukiverkostoa, johon voisi ongelmia kohdatessa tukeutua.

Mitä hyötyä opettajatuutorointi siis konkreettisesti voisi tarjota meille opiskelijoille? Kaikille opiskelijoille sana HOPS on varmasti tuttu. Tämä henkilökohtainen opintosuunnitelma tehdään ensimmäisenä vuotena ja halutaan unohtaa toisena. Tämä yleinen ilmiö saattaa johtua siitä, että opiskelija huomaa, että HOPS:n kirjatut suunnitelmat eivät toteudukaan niin helposti. Muutenkin koko paketti elää koko ajan niin paljon, että sitä ei nähdä enää hyödylliseksi työkaluksi opiskelujen suunnitteluun. On helpompi jättää HOPS unholaan, koska kukaan ei valvo, että opiskelija käyttäisi sitä aktiivisesti apuvälineenään opintojen edetessä. Opettajatuutorinti voisi astua tässä vaiheessa opiskelijan auttavaksi kädeksi. Olisi hyvä, jos opettajatuurorilla olisi pieni ryhmä opiskelijoita, jotka voisivat kääntyä hänen puoleensa aina apua tarvittessaan. Pääasiallisesti opettajatuutor voisi tavata ryhmäänsä kaksi tai yksi kertaa vuodessa, jolloin jokainen ryhmäläinen saisi tilaisuuden tarkastella omaa HOPS:aan ja sen etenemistä. Tämä vuosittainen katsaus voisi aktivoida opiskelijaa enemmän tarkastelemaan omien opintojensa etenemistä ja suunnittelua sekä saada myös tukea opiskelun parissa kohtaamiinsa ongelmiin.

Ylioppilaskunta esitteli opettajatuutoroinnin ideaa ollessaan tapaamassa Luotsin henkilökuntaa ja sai sille erittäin myönteisen vastaanoton. Tämä on hyvä alku, mutta tuutorointi idea vaatii kuitenkin esimerkiksi opetushenkilökunnalta vihreää valoa. Koska ilman motivoituneita opettajatuutoreita, tuutoroinnin käytännön hyödyt jäävät saavuttamatta ja se ei silloin palvele ketään. Ylioppilaskunta on nyt laittanut pyörät pyörimään. Toivottavasti tämä opettajatuutorointi asia onnistuisi niin, että se saataisiin käytäntöön mahdollisimman nopeasti eli heti kun organisaation raskaat pyörät ovat saaneet jauhettua sen läpi.

YTHS, ATHS, mitä vielä?

Ylioppilasliikkeessä on jälleen lähiaikoina virinnyt paljon keskustelua AMK-opiskelijoiden terveydenhuollosta. AMK-opiskelijathan eivät ole minkäänlaisen oman terveydenhuoltosäätiön tms. piirissä kuten yliopisto-opiskelijat, vaan he kuuluvat kunnallisen terveydenhuollon piiriin.

Tuskin kenelläkään on mitään periaatteellista syytä, miksi vastustaisi tällaista muutosta. Onhan nykyinen tilanne varsin epätasa-arvoinen. Asiaan liittyy kuitenkin muutama käytännön ongelma.

Ensinnäkin, ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnilla ei ole samanlaista lakiin perustuvaa oikeutta kerätä jäsenmaksua ja sen ohessa terveydenhoitomaksua (40 euroa), kuten ylioppilaskunnilla. Yliopisto-opiskelijathan rahoittavat itse osan YTHS:n toiminnasta, koko vuotuisesta rahoituksesta opiskelijoiden osuus on siis n. 18-20%. Muita rahoittajia ovat Kela, tiede- ja taidekorkeakoulu- ja yliopistokaupungit ja opetusministeriö (vuokra-avustukset). YTHS:llä itsellään ei ole pääomia.

Toinen ongelma muodostuu, kun tarkastellaan suomalaista ammattikorkeakouluverkkoa. Ammattikorkeakouluopetusta järjestetään yli 70 paikkakunnalla. Jotta jonnekin paikkakunnalle perustettaisiin oma terveysasema, se edellyttäisi riittävän suurta opiskelijapohjaa. Ostopalvelukäytäntö on jo nyt käytössä pienillä yliopistopaikkakunnilla, eikä sitä käytäntöä ole taloudellisesti järkevää laajentaa koskemaan monia paikkakuntia, joissa järjestetään AMK-opetusta, mutta joissa opiskelijapohja on pieni.

Oma aiheensa on vielä keskustelut, joissa on noussut esiin myös toisen asteen opiskelijoiden liittäminen YTHS:n piiriin. YTHS ei itsekään kannata tällaista järjestelyä. YTHS katsoo, että toisen asteen opiskelijat ovat aivan muunlaisessa elämänvaiheessa, eikä YTHS:llä ole kokemustakaan toisen asteen oppilaitosten tyylisestä, ns. matalan kynnyksen terveyspalveluista.

Tilanne on jokseenkin monimutkainen. Kun samalla keskustellaan YTHS:n toiminnan sopeuttamisesta opiskelijamäärien vähenemisestä johtuen ja pohditaan kuumeisesti säästötavoitteita, tuntuu oudolta miettiä myös toimipiirin laajentamista AMK-opiskelijoihin. YTHS:llä on meneillään myös kaksi hanketta toimitilojen suhteen (Töölö ja Jyväskylä). Päätökset rakennushankkeista tehdään pian, joten pian tarvittaisiin myös poliittisia päätöksiä toimipiirin laajentamisesta.

EU - suuri mörkö vai Suomen pelastus?

EU on ehkä sellainen kirjainpari, joka herättää jokaisessa meissä jonkinlaisia tunteita, joko puolesta taikka vastaan. Toisia se ei voisi vähempää kiinnostaa ja toiset jaksavat hehkuttaa sen tuomista eduista ja mahdollisuuksista kyllästymiseen asti. Tavalliselle tallaajalle EU ei ehkä näy muuten kuin, että se on jonkinlainen koneisto, joka suoltaa pihalle erilaisia direktiivejä tasaisin väliajoin sekä tietysti meidän yhteinen valuuttamme euro, joka hallitsee elämäämme suvereenisti.

Haluan tässä kirjoituksessa puhua Euroopan unionista, koska Euroopan parlamentin paikat menevät jälleen jakoon 7. kesäkuuta. EP:n vaalit ovat siinä mielessä erilaiset, että siinä Suomi on yhtä ja samaa vaalipiiriä, joten voit äänestää ketä tahansa suomalaista ehdokasta uuteen parlamenttiin, kunhan vain olet iältäsi 18 vuotta.

Tässä kohtaa lukiessasi tätä tekstiä saatat miettiä: miksi oikein äänestäisin EU-vaaleissa, koska en tunne sitä lafkaa enkä usko, että sillä on mitään käytännön merkitystä minun arkeni kannalta. Jos ajattelet edellä mainitsemallani tavalla, niin voit olla varma että itse käyn äänestämässä ja lupaan äänestää sinunkin puolestasi (mutta tietysti omaa parhaaksi katsomaani ehdokasta).

Ylioppilaskunnan hallitus teki tänä vuonna periaatepäätöksen, että vaalipaneelin sijaan järjestetään EU-päivä tiistaina 21. huhtikuuta klo 14-16 auditorio Nississä. Tähän tapahtumaan on tulossa puhumaan Eikka Kosonen, joka on Euroopan komission Suomen edustuston päällikkö ja ent. Suomen EU-suurlähettiläs (Suomen pysyvä edustaja Euroopan unionissa, Bryssel; coreper II). Hänellä on siis pitkä UM-ura takana. Kyseisellä tapahtumalla halutaan lisätä kiinnostuneiden opiskelijoiden sekä muiden EU-tietoisuutta sekä tietoa ajankohtaisista asioista, joita EU:n ytimessä tapahtuu.

Olit sitten puolesta taikka vastaan EU:a niin toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi kyseiseen tapahtumaan. Mielestäni keskustelusta saadaan sitä rikkaampaa mitä enemmän paikalla on ihmisiä, joilla on mahdollisimman paljon erilaisia mielipiteitä EU:sta.

Kuka pelkää kansainvälisyyttä?

Kaikkien mielestä kansainvälisyys on todella hieno asia. Se rikastuttaa omaa maailmankuvaa ja antaa uutta perspektiiviä asioihin. On mahtavaa, että omaan yliopistoon tulee vaihto-opiskelijoita ja tutkinto-opiskelijoita ympäri maailmaa. Kulttuurit kohtaavat kampuksella ja kaikki on oih niin kansainvälistä! Mutta toisaalta kansainvälisyys on myös niin helppo unohtaa. Se on helppo jättää pois tapahtumaviesteistä. Se on helppo unohtaa tarjotessa palveluita opiskelijoille. Se on helppo sivuuttaa erilliseksi osa-alueeksi, vaikka todellisuudessa se liittyy kaikkeen ja kaikki liittyy siihen.

Kansainvälisyys ei ole välttämättä aina niitä suuria linjoja, vaan erityisen tärkeää on ruohonjuuritason kansainvälinen toiminta. Ainejärjestöt voisivat tässä ottaa aktiivisen roolin ja näyttää muille esimerkkiä. Tiedottaminen englanniksi omista ainejärjestön tapahtumista on hyvä alku. Jokainen ainejärjestö voisi miettiä omista lähtökohdistaan, miten ne voisivat ottaa kansainvälisyyden huomioon. Tärkeintä olisi, että sitä ei unohdettaisi ja sivuutettaisi. Ylioppilaskunnassa on kansainvälistä toimintaa, johon ainejärjestöaktiivit voisivat osallistua ja kartuttaa omia kansainvälisiä kokemuksiaan ja ehkä saada uusia ideoita omaan toimintaansa.

Kansainvälisillä tutkinto-opiskelijoilla on myös aika pienet mahdollisuuden päästä hallinnon opiskelijaedustajiksi esimerkiksi tiedekuntaneuvostoihin tai työryhmiin, koska yliopistojen virallinen hallintokieli on yleensä suomi. Tämän takia onki ensisijaisen tärkeää, että ne ihmiset, jotka toimivat HallOpEd:na, muistavat, että he ovat myös kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden puolestapuhujia ja edunvalvojia. Ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille kuuluu samat oikeudet kuin meille suomalaisille opiskelijoille.

Kansainvälisyys voidaan kokea hieman pelottavana asiana. Se ei kuitenkaan ole mikään mörkö, jota pitäisi pelätä. Se on ennen kaikkea hieno mahdollisuus rikastuttaa ja avartaa omaa toimintaa, kurkistaa muihin kulttuureihin, oppia uutta ja saada erilaista näkökulmaa asioihin. Kaikki siis rohkeasti kansainvälistymään!