Koulutustoimikunnan kokouksessa 12.11. keskusteltiin tenttiakvaariokokeilusta, Oodin opiskelijapalautejärjestelmän käyttömahdollisuuksista kurssipalautteen keräämisessä, koulutuksen laatuyksikköesitysten valmistelusta sekä opetuksen kehittämisen laadunvarmistusjärjestelmästä. Lisäksi ilmoitusasiana oli apulaisoikeusasiamiehen päätös ja sitä seurannut opetusministeriön kannanotto uusien ylioppilaiden lisäpisteisiin. Muina asioina todettiin, että uusi koulutustoimikunta aloittaa toimikautensa vuoden vaihteessa ja nykyisen viimeinen kokous on tiistaina 11.12. ja että tasa-arvotoimikunnan käsittelyssä olevasta esteettömyyssuunnitelmasta opintopuolen asiat tuodaan koulutustoiminkunnan käsiteltäväksi ensi kevään aikana.
Tenttiakvaariokokeilussa aloitetaan erityisjärjestelyjä tarvitsevista. Aluksi tenttiakvaario on käytössä tenttiaikoina ja siellä tenttiminen edellyttää esteettömyyssyihin perustuvaa erikoislupaa. Lisätietoja ja tarkemmat ohjeet on tulossa yliopiston esteetön opiskelu-sivuille. Kokeilusta saatavien kokemusten pohjalta tenttiakvaarion käyttöä on tarkoitus jatkossa laajentaa sekä "aukioloaikojen" että kohderyhmän osalta. Ensimmäisenä laajennoksena tullee olemaan mahdollisuus tehdä kypsyysnäyte tenttiakvaariossa. Parhaillaan yliopisto kartoittaa, millaisia tenttiakvaario-järjestelmiä muissa yliopistoissa on käytössä sekä mitä kokemuksia niistä on.
Oodin opiskelijapalautetyökalusta on hyviä kokemuksia muista yliopistoista ja nyt sitä ollaan ottamassa käyttöön myös meillä. Ensimmäisenä kurssipalautteen keräämisessä Oodin kautta pilotoi Johtamisen laitos. Palautelomakkeen kysymyksiä voidaan lisätä ja muokata tiedekunta-, laitos- tai jopa kurssikohtaisesti. Palautetta voivat kurssista voivat antaa sille ilmoittautuneet ja järjestelmän kautta voidaan lähettää opiskelijalle muistutus palautteen antamisesta. Kurssikohtaiset yhteenvedot numeerisista palautteista ovat kaikkien Oodin kirjautuneiden nähtävissä, mutta tekstimuotoisiin palautteisiin käsiksi pääsee suoraan vain ko. kurssin vastuuopettaja.
Koulutuksen laatuyksikköesityksiä tullaan käsittelemään koulutustoimikunnassa keväällä. Kokouksessa käytiin läpi prosessin aikataulua sekä arvioinnin osa-alueita sekä keskusteltiin laitosten ohjeistuksesta. Laatuyksikköesitysten valmistelun ja tutkintouudistuksen arvioinnin työkaluna voidaan käyttää laitosten itsearviointimatriisia "Kohti opetuksen laatuyksikköä". Matriisin pohjalta on lisäksi tarkoitus tehdä opetushenkilökunnalle suunnattu kysely, jonka avulla selvitetään, mitä osa-alueita eri laitoksilla olisi erityisesti tarpeen kehittää. Muutenkin laitosten itsearviointimatriisia tullaan hyödyntämään myös yliopiston laatujärjestelmätyössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti