27.9.07

SYL:n kopotapaamisesta

SYL:n kopo-tapaamisen mielenkiintoisinta antia oli - ainakin näin opintoasiain vastaavan näkökulmasta - esittely Tamperella kehitetystä Moodle-pohjaisesta tenttiakvaariojärjestelmästä tai tenttiautomaatti kuten SYL sitä nykyään haluaisi kutsuttavan. Tentaattorit syöttävät järjestelmään tenttikysymyksiä (joita he voivat lisätä aina halutessaan) ja määrittelevät, millä aikavälillä kyseistä tenttiä voi tehdä ja miten pitkä on vastausaika. Opiskelija voi sitten varata itselleen sopivan ajan tenttiakvaariosta. Tenttitilaan pääsee kulkukortilla ja siellä on kameravalvonta. Lisäksi koneelle, jolta varaamansa tentin voi tehdä, täytyy kirjautua omilla tunnuksilla. Tenttikysymyksiä ei voi käydä kokeilemassa päivittäin vaan uuden varauksen samaan tenttiin voi tehdä vasta, kun edellinen on arvosteltu. Yksitellen arvosteltavaksi tulevien tenttien ongelma oli ratkaistu määrittelemällä ennalta tietty päivämäärä, johon asti tenttivastauksia kerätään ja josta tenttien tarkastuksen aikaraja lasketaan. Tenttiautomaatista toivotaan Tampereella ratkaisua myös kesätenttiongelmaan, sillä perutut tai muuten käyttämättä jääneet tenttiakvaariovaraukset eivät aiheuta ylimääräistä työtä toisin kuin perinteiset tentti-ilmoittautumiset.

Kiinnostavalta vaikutti myös tapaamisessa esitelty alustava suunnitelmasta uudesta Lyyra-kortin yhteyteen tulevasta opiskelijaportaalista, johon koottaisiin valtakunnallisesti yhteen opiskelijoille suunnattuja tietoja, palveluita, keskustelufoorumeita yms. Homman olisi tarkoitus toimia ainakin osittain wiki-periaatteella eli opiskelijat osallistuisivat sisällön tuottamiseen.

Hallinnon opiskelijaedustuksestakin keskusteltiin, mutta todettiin, että lienee parasta odottaa, millaiseksi uusi yliopistolaki ja sen ylioppilaskunta-asetus muodostuu ja perustaa sen jälkeen työryhmä, jossa on mukana ylioppilaskuntien edustajien lisäksi lakiasiantuntijoita, laatimaan uusi ohjeistus ja jonkinlainen prosessikuvaus eri ylioppilaskuntien sekalaisten halloped-valintakäytäntöjen yhtenäistämiseksi. Prosessin tulisi tietenkin olla (uuden) lainmukainen ja noudattaa hyvän hallinnon periaatteita, mutta olla samalla myös hallinnollisesti mahdollisimman kevyt. Kopotapaamisessa keskusteltiin muutenkin yliopistolain uudistuksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista yo-kuntien asemaan yliopistojen hallinnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti