Käväisin tiistaina ja keskiviikkona SYL:n sosiaalipoliittisessa tapaamisessa. Ensimmäisen päivä ohjelma järjestettiin suurimmaksi osaksi SYL:n uudella toimistolla Lapinrinne 2:ssa, josta sitten siirryttiin Tallinkin ylpeydelle, M/S Galaxylle (huomaa kevyt sarkasmi) ja kohti eteläistä naapurimaata.
Ensimmäinen ja paras alustaja tapaamisessa oli Pentti Arajärvi (jep, "the"), joka esitteli mahdollisuuksia perusturvan uudistamiseen. Kuten sellaisilla kavereilla yleensäkään, jotka tuntevat systeemin hyvin ja tietävät lisäksi miksi asiat ovat kuten ovat, ei Arajärvelläkään ollut kovin korkealentoisia ajatuksia systeemin uudistamiseksi. Kyytiä saivat vasemman laidan nuorison lemppari-ideat perustulosta, tai toisen laidan porukan haaveet järjestelmän keventämisellä tehtävistä säästöistä. Punainen lanka esityksessä oli se, että Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on tilkkutäkki juuri siitä syystä, että rahat on pyritty ohjaamaan mahdollisimman tehokkaasti oikeisiin kohteisiin, ja että hukkakäyttöön verrattuna byrokratia on halpaa.
Toisena alustajana oli Corinne Björkenheim Aids-tukikeskuksesta, liittyen seksuaaliterveyskampanjoihin. Corinne esitteli kentän toimijoita ja yhteistoimintaan liittyviä ongelmia. Suurimmat ongelmat seksuaalivalistuksessa liittyivät hänen mukaansa siihen, että Suomessa aihe ei kuulu erityisesti kenenkään vastuualueeseen, vaan kenttä on hajallaan pienten järjestöjen varassa, eikä yhteistoiminta aina ole helppoa.
Lisäksi YTHS:n johtajapsykiatri Kari Pylkkänen kävi kertoilemassa tuloksia tuoreimmasta YTHS:n mielenterveyspalveluiden asiakastyytytyväisyyskyselystä. Asemien erot olivat kaventuneet, suurimmat heitot olivat hoitoon pääsyssä, jossa suuremmat asemat ottivat pienemmiltä takkiin. Syynä tähän ovat panostukset pienempien asemien mielenterveyspalveluihin viime vuosina. Toinen havainto oli se, että asemien välillä on hyvin suuria heittoja lääkehoidon käytössä. YTHS:llä käytetään verrattain vähän lääkehoitoa (keskimäärin 42% tapauksista), mutta hajonta liikkuu asemien välillä Rovaniemen 12% Vaasan 59%. Erot ovat niin suuria, että niiden syy täytyy selvittää. Vaasan osalta muutoin tyytyväisyys oli kohonnut huomattavasti viime vuodesta, syynä lienevät huomattavasti parantuneet resurssit.
Illalla laivalla käytiin vapaamuotoisempaa keskustelua tulevaisuuden sopo-linjoista mm. sopo-paneelikeskustelun merkeissä. SYL:n pidemmän ajan tavoitteet määrittävä linjapaperi on uudistusvuorossa, ja toimintasuunnitelman uudistamiseen oli suunniteltu jonkinnäköistä kuormittavuuspisteytystä, koska tähän asti toimintasuunnitelmissa on ollut aina paljon enemmän kohtia kun SYL on ehtinyt toteuttaa, ja priorisointi on jäänyt hallituksien vastuulle. Tästä enemmän prosessin edetessä.
Tallinnassa kävimme tutustumassa lyhyesti paikalliseen ylioppilaskuntien kattojärjestöön EÜL:aan, ja heidän varsin suuriin toimeentulohaasteisiinsa. Opiskelija-aktiivien lisäksi kävimme myös Viron eduskunnassa tapaamassa sivistyslautakunnan jäseniä, joiden kanssa kävimme mielenkiintoisen (tosin aivan liian lyhyen) keskustelun Viron koulutuspolitiikan sosiaalisen ulottuvuuden tavoitteista ja tulevaisuudesta.
Paluumatkalla Helsinkiin keskusteltiin SYL:n valmistelemista opintotuen pitkän aikavälin suuntaviivoista. Lopulliseksi muodoksi oli hahmottunut lista teesejä, jotka kertovat sen mitä ja miksi opintotuen pitäisi tulevaisuudessa olla. Ainakin minusta lista näytti toistaiseksi aika hyvältä, teeseissä ja niiden selityksissä oli vielä aika monia päällekäisyyksiä ja liian yksityiskohtiin meneviä kohtia, mutta pääpiirteittäin se oli asiallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti