Ainejärjestöillä oli kahdenlaisia kurssipalautekäytäntöjä. Tutti, Giga ja Comedia järjestävät palautetilaisuuksia, joissa käydään henkilökunnan ja opiskelijoiden kesken keskusteluja ainejärjestön keräämän palautteen pohjalta. Tutilla palautelomake on netissä jatkuvasti, Gigalla ja Comedialla pari viikkoa ennen palautetilaisuuksia. Övertäjät ja Hallarit keräävät palautetta perinteisillä lomakkeilla kerran vuodessa ja lisäksi lomakkeiden sähköiset versiot ovat saatavilla ainakin Övertäjien nettisivuilla ja lomakkeen voi lähettää laitosvastaavalle muulloinkin. Warrantti ei ole aikaisemmin kerännyt kurssipalautetta ja totesi ainejärjestön koon vaikeuttavan palautteen keruun järjestämistä - yhtenä mahdollisuutena nähtiin asian delegoiminen laitosvastaaville.
Ainejärjestöjen järjestämissä palautetilaisuuksissa koettiin hyvänä mahdollisuus keskustella palautteesta sekä mahdollisista jatkotoimista henkilökunnan kanssa. Tieto siitä, ettei palaute jää vain johonkin arkistoon pölyttymään vaan asioille oikeasti yritetään tehdä jotakin motivoi parhaiten antamaan palautetta myös jatkossa. Käytännön toivoisi siis leviävän myös muihin tiedekuntiin ja laitoksille. Mikäli yliopisto itse kerää jatkossa palautetta nykyistä aktiivisemmin, voisi ainejärjestöjen rooliksi jäädä olla mukana organisoimassa näitä palautetilaisuuksia.
Valiokunnassa keskusteltiin myös siitä, miten opetushenkilökunta itse kerää palautetta pitämistään kursseista. Todettiin, että osa opettajista kyllä kerää palautetta kiitettävän innokkaasti, mutta käytännöt vaihtelevat melkoisesti. Yleinen tenteissä tapahtuva palautteen keruu saavuttaa toisaalta kaikki kurssia suorittavat, mutta harva jaksaa paneutua palautteen antamiseen tenttitilanteessa. Viimeisellä luennolla puolestaan saattaa olla hankala arvioda esimerkiksi kurssin vaatimaa työmäärää, jos tenttiin luku tai harjoitustyön tekeminen on vasta edessä. Myös palautteen kerääminen vaikkapa Oodin kautta nähtiin mahdollisena tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti