31.10.07

SYL:n kopotapaamisesta 29-30.10

SYL:n kopotapaamisessa kuultiin paitsi SYL:n tulevan toimintasuunnitelman tilanteesta myös sisarjärjestö SAMOKin kuulumisia, yliopistojen sähköisen yhteishakujärjestelmän kehittämisestä sekä SYL:n mediaseurannan tuloksista. Lisäksi keskusteltiin uuden hallituksen perehdyttämisestä ja ideoitiin tulevaa maksuttoman koulutuksen päivää.

SAMOKin edustaja kertoi, että heillä tällä hetkellä pinnalla on ennen kaikkea AMK-lakimuutos - etenkin automaatiojäsenyyden saaminen myös opiskelijakunnille sekä opiskelijaterveydenhuollon järjestäminen. Koulutuksen maksuttomuuden puolesta SAMOK on ottanut kantaa - jopa ylioppilasliikettä jyrkemmin - ja maksuttoman koulutuksen päivän suhteen tullaan todennäköisesti tekemään jonkinlaista yhteistyötä. Lisäksi tutustuimme hieman selvitykseen "Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat Suomen ammattikorkeakouluissa".

Sähköinen hakujärjestelmä on mahdollisesti käytössä jo syksyllä 2008 ja ensimmäinen iso yhteishaku olisi keväällä 2009. Ainakin alkuvaiheessa mukana ovat vain yliopistojen päävalinnat. Opiskelemaan hakevan kannalta etuna on se, että tiedot eri yliopistojen hakukohteista ja valintakriteereistä löytyvät jatkossa yhdestä paikasta ja täyttämällä yhden sähköisen hakulomakkeen voi hakea samalla useampaan paikkaan. Yliopistojen valintatoimistot voivat puolestaan jatkossa keskittyä entistä enemmän hakijoiden neuvomiseen, kun tietojen mekaaminen syöttäminen järjestelmään jää pois.

SYL:n tiedottaja esitteli mediaseurannan tuloksia SYL:n, ylioppilaskuntien ja opintorahakampanjan osalta. Vastoin yleistä käsitystä ylioppilaskunnat saavat mediaseurannan perusteella varsin hyvin palstatilaa muuallakin kuin ylioppilaslehdissä. Etenkin maakuntalehdet vaikuttaisivat olevan hyvinkin kiinnostuneita sekä yo-kuntien perinteisistä tapahtumista että paikallisesta näkökulmasta valtakunnalliseen keskusteluun vaikkapa opintorahan korotuksesta.

Uuden hallituksen perehdyttämisestä keskusteltiin siitä näkökulmasta, millaista perehdytystä itse aikoinaan sai, millaista olisi vielä kaivannut lisäksi ja miten aikoo seuraajaansa perehdyttää. Yleisesti koettiin, että faktatietoa kyllä oli perehdytysvaiheessa hyvin saatavilla - ongelmana oli pikemminkin infoähky - mutta ns. hiljaista tietoa esimerkiksi toimintatavoista ja yhteistyötahoista olisi kaivattu enemmän. Monessa paikassa on käytössä sektorikohtaiset testamentit, mutta niiden rinnalla koettiin kuitenkin tarpeelliseksi myös epävirallisten keskustelujen käyminen seuraajan kanssa.

Maksuttoman koulutuksen päivää vietetään jälleen marraskuun 28. päivä ja jonkinlaista yhteistä tempausta ollaan todennäköisesti järjestämässä. Jo perinteinen SYL:n tekeminen julisteiden ja flyereiden levittäminen kampuksella ei ehkä ole se tehokkain keino edistää tätä asiaa, joten yhtenä vaihtoehtona esitettiin kampanjan kohdistamista suoremmin päättäjiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti