Koulutustoimikunnassa käsiteltiin yliopiston laadunvarmistusjärjestelmän kehittämistilannetta erityisesti tutkintotavoitteisen koulutuksen prosessien tavoitteiden osalta. Käsiteltävänä olivat tällä kertaa perehdyttämisen, opinto-ohjauksen, opiskelijavalinnan, koulutuksen markkinoinnin ja opiskelijarekrytoinnin, valmistumis-prosessin, opetussuunnitelmatyön sekä opintojakson suunnittelun ja hallinnan tavoitteet. Muiden prosessien osalta valmistelussa ei vielä ole päästy niin pitkälle, että niitä olisi voitu käsitellä koulutustoimikunnassa eikä enempää kyllä olisi ehdittykään. Keskustelu oli nimittäin erittäin vilkasta ja hyviä muutosesityksiä tuli runsaasti, kun myös opetushenkilökunta pääsi kommentoimaan etupäässä hallinnon näkökulmasta valmisteltua prosessijakoa, tavoitemäärittelyjä sekä arviointitapaesimerkkejä.
Erityisesti henkilökuntaa kiinnosti se, mikä taho on vastuussa mistäkin prosessista ja mitkä osatavoitteet kuuluvat mihinkin prosessiin eli kenen vastuulla ne ovat. Vaikka opiskelijanäkökulmasta nämä tuskin ovat laatujärjestelmän keskeisimpiä kysymyksiä, näkyy yliopiston hallinnollisten tukiprosessien ja sisäisen työnjaon selkiytyminenkin erilaisten prosessien kuvaamisen ja kehittämisen kautta ainakin toivottavasti myös opiskelijalle toiminnan sujuvoitumisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti