Olemme siirtyneet kalenterivuoden vaihtumisen yhteydessä monellakin tavalla Uuteen Aikaan. Vaasan yliopisto on nyt yliopistolain uudistumisen ansiosta nk. Uusi Vaasan yliopisto ja vaikka ylioppilaskunta on sama vanha, niin asema & tehtävät ovat kuitenkin uusittuja laissa ja vuosittain vaihtuva hallitus on vähintäänkin kasvojenkohotus toimijoiden keskuudessa...
Visa Kananojan luotsaamassa VYY:n vuoden 2010 hallituksessa edunvalvontaa hoitavat Miika Immonen sosiaalipolitiikan, Topi Keskiväli koulutuspolitiikan, Hanna Laukkanen liikunnan ja Matti Latvala kansainvälisten asioiden osalta. Lisäksi Miika toimii varapuheenjohtajana ja vastaa kehitysyhteistyö- ja ympäristätoiminnasta, Hanna puolestaan tutoroinnista. Nähtäväksi jää mitä kyseiset nimet jättävät jälkeensä ylioppilaskunnan historiaan :)
Kuten aina tässä vaiheessa on vaikea ennustaa millainen edunvalvontavuodesta 2010 muodostuu. (Jos sen sijaan kaipaatte henkilökohtaista käsitystäni vuodesta 2009, sen voin toimittaa halukkaille kahden päivän postitusviiveellä :D) Jos nyt jotain organisaation "vanhana, viisaana naisena" jaksaisin teelehdistä muovimukini pohjalta puristaa se olisi seuraavaa: kopoti-koo laukkaa joustavampien opiskelumahdollisuuksien (lue: ympärivuotiset opiskelumahdollisuudet & laajennettu tenttiakvaariotoiminta) ja opiskelijan paremman oikeusturvan perässä, söpö puuhastelee paikallisen opiskelijaasuntosäätiön sekä yliopiston opiskelun tukitoimien parantamisen parissa, liikkis pyrkii nostamaan liikunnan välttämättömästä pahasta jokapäiväiseksi piristäjäksi ja KooVee siirtyy ongelmien tunnistamisesta ratkaisukeskeisyyteen. Siinähän sitä sitten riittääkin, tekemistä tälle vuodelle.
Sihteeri kiittää viime vuodesta ja kuittaa: Näillä mennään, katsotaan mihin rahkeet riittää! Valloitetaan jos ei maailmaa, niin ainakin kotikampuksemme. Opiskelijan parhaaksi. Ellen DeGenerestä lainatakseni: "Laugh. Dance. Conquer."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti